Yliopisto-opintoja mielenterveyskuntoutujana

Valmistuin tänä keväänä Jyväskylän yliopistosta kandiksi ja aion jatkaa maisteriopintoihin ensi syksynä. Tässä kirjoituksessa ajattelin kertoa siitä, miltä tuntuu olla mielenterveyskuntoutuja ja yliopisto-opiskelija. Asiasta on ollut keskustelua silloin, kun olen käynyt Suvimäen klubitalolla. Uskon, että kirjoitukseni voi antaa vertaistukea heille, jotka suunnittelevat mitä tahansa opintoja ja pohtivat omaa jaksamistaan. Toisaalta oma sairaus ja siihen liittyvät ennakkoluulot voivat mietityttää. Tästä kirjoituksesta voi löytyä apua siihenkin – ainakin näin toivon!

 

Olen itse kokenut yliopisto-opiskelut ennen kaikkea positiivisena asiana ja kuntouttavana tekijänä elämässäni. On ollut ihanaa olla yksi muista, kuulua joukkoon ja samaan aikaan haastaa itseään monella tavalla. Samaa kuin klubitalolla käymisessä! Opiskelut ovat auttaneet minua esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelossani ja auttaneet pitämään yllä kognitiivisia kykyjäni.

 

Olen myös ajatellut niin, että opinnot ovat olleet hyvää treeniä mahdollista työelämään paluuta varten. Opintojen aikana kuntoutusohjaajani haastoi minua myös miettimään asiaa siten, että opiskellessani olen jo ”työelämässä” eli opinnot ovat tällä hetkellä työtäni. Tuo ajatus oli itselleni merkittävä, etenkin, koska olen harmitellut sitä, että en ole työelämässä vaan vain opiskelen ties monetta vuotta mielenterveyshaasteiden takia.

 

Ajattelen, että yllä olevat tekijät ovat ehdottomasti opintojen parasta antia. Arvosanat eivät ole niinkään itselleni se asia, mistä saan onnistumisen kokemuksia, vaan nimenomaan siitä, että saan olla osa yliopistoyhteisöä ja osallistua sairaudestani huolimatta. Saan oppia uusinta tietoa ja huomata, että osaan ja onnistun. Tiedonjanoni onkin lähestulkoon pohjaton ja yliopisto-opinnot tarjoavat tähän oivan keinon sammuttaa se. Olen huomannut monen kohdalla olevan näin. Omalla kertomuksellani haluan myös muistuttaa, että meistä mielenterveyskuntoutujista on moneksi. Olemme fiksuja ja osaavia, kunhan saamme mahdollisuuksia.

 

Kertomani voi kuulostaa liian positiiviselta, mutta en keksi juurikaan huonoja puolia siitä, että olen lähtenyt opiskelemaan, kun jaksamiseni siihen on vihdoin riittänyt. Luonnollisesti samaan aikaan on hyvä todeta, että voi olla myös tilanteita, joissa ei aina jaksa tai opiskelut eivät ole ajankohtaisia, koska haasteita ja stressiä on muutenkin. Näin oli myös omalla kohdallani aikaisemmin. Kertaalleen olen lopettanut opinnot yliopistossa kesken, mutta palannut takaisin, kun virtaa on taas ollut. Se on inhimillistä ja täysin ymmärrettävää. Olen myös vaihtanut opintosuuntaa, koska opinnot ovat olleet itselleni liian haastavia ja vaikeita. Sekin on mahdollista.

 

Yliopisto-opinnot olen omalla kohdallani kokenut mahdollisiksi suorittaa mielenterveyden haasteistani huolimatta. Ikä ja erilaiset kokemukset, kuten mielenterveyden haasteet, eivät ole este opintojen aloittamiselle, vaan olen itse kokenut, että niistä on vain hyötyä. On hyvä, että opinnoissa on ihmisiä eri taustoista, eri ikäryhmistä ja erilaisilla elämänkokemuksilla. Vähän kuin toimivassa demokratiassa.

 

Luonnollisesti on hyvä pohtia, että mihin oma jaksaminen riittää. Usein olen kuitenkin huomannut, että on parempi yrittää ja epäonnistua kuin harmitella loppuikänsä, että ei uskaltanut. Läheiseni totesi mielestäni asiaan liittyen taannoin hienosti: jos vaikka epäonnistut maisteripinnoissasi, muista, että elämässäsi on ihmisiä, jotka tukevat ja kannustavat sinua senkin jälkeen. Mielestäni se oli hienosti sanottu ja auttoi minua tekemään ratkaisun maisteriopintojen jatkosta. Jos epäonnistun, minua kannatellaan kyllä. Se ei ole maailmanloppu, vaikka tuntuisi hetken pahalta.

 

Itselläni opintojen tavoite on koko ajan ollut siinä, että kuntoudun takaisin työkykyiseksi ja palaan työelämään. Toivon, että näin käy. Takapakkejakin on luonnollisesti tullut useampi, sillä elämä ei koskaan ole suoraviivaista. Olen kokenut itse, että opinnot ovat kuitenkin kohdallani mahdollisia suorittaa loppuun. Omat opintoni eivät ole sisältäneet juurikaan esimerkiksi tenttejä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ja olen voinut muutenkin valita kurssien suoritustavoista niitä, jotka ovat tuntuneet itselleni helpoimmalta. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset pari- ja ryhmätyöt sekä esseesuoritukset. Eniten pidän lähiopetusjaksoista, kun niissä pääsee vaihtamaan ajatuksia muiden kanssa ja seuraamaan laadukasta opetusta. Opinnot ovat tuoneet paitsi uusia tuttavuuksia, mutta myös runsaasti itseluottamusta sen suhteen, että osaan ja selviän.

 

Toivon, että sait kirjoituksestani uusia ajatuksia ja ehkä voimaa omaan tilanteeseesi. Luonnollisesti jos joku asia jäi mietityttään ja haluat keskustella asiasta kanssani lisää, niin nykäise hihasta! Kerron mielelläni kokemuksistani lisää. Kaikkea en voi luvata tietäväni, mutta tiedän, että vertaistuki usein auttaa. Tapaamisiin – ehkä yliopistolla?

 

Ps. Muista juhlistaa pieniäkin onnistumisia! Itse esimerkiksi käyn juhlallisesti keskustassa kahvilla aina onnistuneen kurssisuorituksen jälkeen ja kandiksi valmistumisen kunniaksi pidimme kunnon juhlat perheen kesken.

 

Kirjoittanut Henna J.