Tonttu
Olipa kerran pieni tonttu. Se oli ihan ruskea niin sitä ei paljon erottanut asuinympäristöstään, joka oli vanha kuusen kanto. Kanto oli sisältä sen verran paljon laho, että tonttu sai kaiverretuksi itselleen siitä tilan, tontun tuvan. Mattoni oli sammal, pöytänä pieni halkaistu puu ja istuimina pieniä sileitä kiviä, jotka oli niin matalia, että tontun pienet jalat ylettyivät lattiaan.
Ruskea tonttu asusti tupaansa kaikessa rauhassa. Etsi metsästä syötävää ja liikkui ympäriinsä. Välillä se törmäsi muihin tonttuihin, joita metsässä asuu erilaisia. Kalliotontut ovat harmaita ja asuvat kallion tai ison kiven kolossa. Keltaiset niittytontut asuttavat niittyjä ja vaaleanvihreät peltotontut peltoja. Tummanvihreät kuusitontut viihtyvät kuusien juuressa oksien alla. Tontut vain liikkuvat niin vilkkaasti, siksi niitä on kovin vaikea nähdä.
Metsätontut eivät myöskään ole kovin suuria. Siksi pitää katsoa tarkkaan, jos haluaa erottaa sen metsän keskeltä. Ruskeita tonttuja löytyy kantojen läheltä useinmiten. Kannoissa asuvat tontut ovat arimpia ja viihtyvät itsekseen. Jos siis metsässä istahdat kannolle, älä potki sitä äläkä metelöi. Kantotonttu voi olla nokosilla. Jäkälätontut ovat kaikkein pienimpiä ja asuvat mielellään jäkälien alla tai niiden välissä. Niitä on hyvin vaikea erottaa, kun ne ovat jäkälän värisiä ja niin pieniä. Vältä siis tallomasta jäkäliä, jos suinkin voit.
Muutenkaan älä häiritse metsän tonttujen, lintujen ja muiden eläintenkään rauhaa. Tontut toivovat, että jokainen metsässä kävijä kunnioittaa sen asukkaita ja rauhaa. Silloin saa kulkijakin parhaan nautinnon vaeltaessaan siivosti. Sen pituinen se.
Kirjoittanut Ida, kuva Terhi