Oivallus

Taas eräänä päivänä pääsin lähemmäs sairauteni ydintä. Olen voinut neljä vuotta psyykkisesti hyvin, kaksisuuntaisuuden sekamuotoiset jaksot ovat pysyneet poissa. Olen ollut ns. remissiossa eli tasapainossa ja oireettomana. Kunnes eräänä päivänä putosin taas turvattomuuteeni. Tuo turvattomuus johtuu lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista. Tuo turvattomuus on kehollinen kokemus, hätätila, jossa keho huutaa, että nyt on hätä. Se on tunnetila, jossa tuntuu että sekoan. Mikään järjellinen asia ei mene ymmärrykseen tuolla hetkellä. Tällä kertaa minut pudotti turvattomuuteen verikoe vastaus, jota säikähdin enkä ymmärtänyt. Kerkesin maalailla mielessäni kauhukuvia ennen kuin sain yhteyden lääkäriin. Pelkoni oli turha, mutta kehoni ja mieleni hätä oli todellinen. Kesti monta tuntia ennen kuin tiedostin, että olin pudonnut taas vanhaan tunteeseen. Minut on siis helppo pudottaa turvattomuuteen ja syy voi olla vaikka kuinka vähäpätöinen tahansa.

Tärkeintä tuona päivänä oli se, että tiedostin pudonneeni vanhaan tunteeseen. Tämän tietoisuuden jälkeen aloin rauhoitella itseäni. Lähettelin tekstiviestejä ja sain palautetta siitä, että ei ole hätää. Hengittelin syvään. Joskus pudotessani turvattomuuteen rukoilen tai laulan tai silitän itseäni. Mutta tuona päivänä en kyennyt kuin vain huokailemaan. Tiedostin sen, että jos en saa kehoani ja mieltäni rauhoittumaan lähtee mopo niin sanotusti käsistä ja luiskahdan maaniseen olotilaan. Minun hyvinvoinnin säilymisen kulmakivi on nykyään se, että tiedostan tippuvani vanhaan tunnetilaan ja osaan rauhoittaa kehoni ja mieleni. Tällaisen tipahtamisen jälkeen olen huomannut, että on tärkeä levätä se päivä ja seuraava. Terapiat ovat auttaneet minua tunnistamaan tuon turvattomuuden tunteen ja antaneet keinoja itseni rauhoittamiseen. Jälleen kerran selvisin kompuroinnilla, mutta pystyin säilyttämään mieleni vakaana eikä sekamuotoinen käynnistynyt. Olen tiedostanut sen, että aikoinaan minun sekamuotoiset käynnistyi juuri noista turvattomuuden kokemuksista, joita en silloin tiedostanut ja sitten sitä taas mentiin vuoristorataa. En väitä, että tietoisuudella on ainoastaan iso osa oireiden hallinnassa mutta minua se tietoisuus selvästi auttaa. Ja erityisen tärkeitä on kaikki keinot, joilla pysyy tässä todellisessa hetkessä ja saa kehon rauhoittumaan. Minua psyykelääkkeet ovat auttaneet pysymään kasassa ja ne ovat olleet ns. puudutteina silloin kun en vielä ole kyennyt tiedostamaan asioitani ja kehollisia kokemuksiani. Nyt kun tietoisuuteni on kehittynyt ja kun olen oppinut ne itseä rauhoittavat keinot, olen alkanut pärjäämään paremmin ilman, että olen joutunut maaniseen tai sekamuotoiseen tilaan. Voin siis sanoa itselleni, että taas selvittiin turvattomuuden kokemuksesta ja päivästä, joka olisi voinut johtaa pidempi aikaiseen huonoon oloon.

Hetkestä helpottuneena,

Raija Kauranen

 

Kuva: Mikko S.