Voileipätyttö

Asui kerran yksinänsä keski-ikäinen nainen kerrostaloasunnossaan. Hän eli lähes

taiteilijaelämää, omassa sisäisessä valtakunnassaan. Jotain hän sai myös tehtyä, vaikka

hänestä tuntui että on vaan laiska. Joitain maalauksia ja runoja. Hän sisusti myös innokkaasti

vuokra-asuntoaan ja haaveili asuvansa meren rannalla lokkien ympäröimänä. Sen sijaan

asunto sijaitsi sisämaassa, jossa oli lähes koko ikänsä asunut. Järvet siellä korvasivat suurta

kaipausta merille.

Kerran seikkailleena maansa Pohjanmerellä, hän ei unohtanut sitä koskaan. Kuvitteli

mielessään seikkailuja myös eteläisillä merillä, leutojen tuulien puhaltaessa, lämpimissä

maissa.

Hänen isä oli käynyt merivoimissa armeijan, muuta yhteyttä mereen ei suvussa ollut. Pienenä

tyttönä nainen oli perheensä ainokainen ja elämä kaverien ja seikkailujen tähdittämää.

Mielikuvitus oli silloinkin tytöllä rajana leikeissään, muuten elämä olisi voinut tuntua sangen

tylsältä. Kesäisin perhe kävi mökillä järven rannalla ja elämä näytti auvoiselta touhuineen

päivineen. Lapsuuden kesät olivat taianomaisia eri maailmoineen. Maalaiselämää tyttö sai

maistaa, lähiöelämää hän eli.

Jo varhain tyttö näki paljon unia. Eräänä yönä hän näki painajaista että perhe hajosi

räjähdyksessä, jossa koko maailma tuhoutui keskellä yötä taivaankappaleen osuessa

maahan. Tyttö pelkäsi pitkään sen jälkeen kuuta, jota piti syyllisenä sen osuessa maahan.

Hän tunsi olonsa turvattomaksi omassa huoneessaan ja maailmassaan öisin ja pelkäsi niin

kuuta ettei pystynyt sitä katsomaan huoneensa ikkunasta. Toisinaan tyttö pelkäsi niin että

alkoi itkemään. Hänen isä oli tuolloin vielä kotona ja tuli turvaksi ja lohduksi rauhoittamaan

tytön. Äitinsä ei tullut koskaan henkiseksi tueksi silloin eikä koskaan myöhemminkään.

Lauantaisin tytöstä oli parasta saunaillat, television lauantaitanssit ja äidin tekemät lämpimät

voileivät saunan jälkeen. Silloin hän tunsi yhteenkuuluvuutta isän ja äidin kanssa, asiat olivat

hyvin, eikä vanhemmat riidelleet. Perheen koira oli myös tytölle tärkeä perheenjäsen.

Äiti ruokki tytön luovaa puolta, viemällä häntä lasten teattereihin, sirkukseen, laittamalla

pianotunnille naapurin kanttorin luo ja viemällä paljon erilaisiin mieleisiin juttuihin kaverien

luo, uimaan ja mummolle. Tyttö muistaa kiitollisena tämän aina.

Kun aikaa on mennyt ja keski-ikäinen nainen muistelee elämänsä vaiheita, usein hänet valtaa

melankolia. Vaikka asiat voisi nähdä myös valoisasti ja elää kuin Peppi Pitkätossu konsanaan.

Hänen mieli reistaa, joka selittää melankolian.

Hän ei jaksa useinkaan tehdä ruokaa ja syö useinmiten vain leipää ruuaksi. Hän muistaa sen

kuvan lauantai iltaisin perheestään lämpimien voileipien kanssa lauantaitanssien ääressä.

Makumuisto herää henkiin kun nainen laittaa voileivät uuniin ja tuntee suurta kiitollisuutta

vanhemmilleen lahjaksi annetusta elämästä ja hyvistä muistoista.

 

Teksti ja kuva: J