Minustako ryhmänohjaaja? – Kyllä vain!

Olen pitänyt englannin kielen keskusteluryhmää Suvimäen Klubitalolla syyskuusta lähtien. Kipinä kieliryhmän ohjaamiseen oli kytenyt mielessäni jo aika kauan, mutta nyt vasta uskalsin toteuttaa ideani. Talolla on joskus ollut englannin kielen keskusteluryhmä, muttei enää pitkään aikaan ja sille on selvästi ollut kysyntää. Ryhmässäni osallistujien määrä on vaihdellut paljon, mikä onkin haaste ohjaajalle. Sanoisin, että optimaalinen osallistujamäärä on noin 4-6 henkilöä. Ryhmässä on ollut aina eri keskustelunaihe joka kerralle. Ensimmäisellä kerralla keskityttiin itsensä esittelemiseen ja harrastuksiin, seuraavilla kerroilla on ollut mm. ruokasanastoa ja sanapelejä englanniksi. Alias-sananselityspelin pelaaminen englanniksi on aika hauskaa, kokeilkaapa vaikka! J

Ryhmän ohjaaminen on tuntunut hyvin luontevalta, olenhan tehnyt joskus myös opettajansijaisuuksia koulussa. Lisäksi olen käynyt Trombin vertaisohjaajakoulutuksen joskus vuonna miekka ja kirves. Silti jokainen ohjauskerta on vähän jännittänyt etukäteen. Tuleekohan sinne osallistujia? Sanonko vahingossa jotain hassua? Näitä pohdin joka kerta ennen ryhmän kokoontumista. Mutta hyvin on mennyt. Ryhmälle on selvästi ollut tilausta, sillä osallistujia on ollut ihan mukavasti. J Ehkä jatkan ryhmän ohjaamista vielä keväällä.

Tässä osallistujien kommentteja:

”Hyvin pidetty kurssi”

”Hyvät aiheet”

”Sopivan tasoinen kurssi”

”Toivottavasti jatkuu”

”Kiva ryhmä ollut”

”Oli kiva opetella Klubitaloon liittyviä sanoja”

”Tien neuvominen englanniksi ei ollut ihan helppoa”

 

Kirjoittanut: Tarja